23.5.2023
Kesä lähestyy
Torikahvilat tuovat kesän torille
Hallitustori eli Mikkelin kaupungin päätori sijaitsee kaupungin keskustan ytimessä.
Voit nauttia vilkkaista markkinoista ja monipuolisesta tarjonnasta. Yksi Mikkelin Torin erikoisuuksista on jo 10 vuoden ajan jatkunut yömyynti. Tori koko täydellisen uudistumisen vuonna 2011, kun torin alle rakennettiin Toriparkki. Torin laidalla, entisen lääninhallituksen edessä, sijaitsee marsalkka Mannerheimin patsas.
Varaa toripaikkasi Mikkelin torilta ja saavu kauppapaikalle keskelle kaupunkia.
Mikkelin Torikauppiaat ry:n tarkoituksena on Mikkelin torilla torikauppaa elinkeinonaan harjoittavien jäsentensä yleisten, yhteisten etujen ja oikeuksien valvominen sekä kehittää ammatillisesti ja sivistyksellisesti torikauppaa.
Torin toimintaa ohjaa Mikkelin kaupungin torisääntö, joka koskee Mikkelin Hallitustoria, Anttolan toria, Haukivuorin toria, Ristiinan toreja ja ns. Pikkutoria sekä soveltuvin osin myös sellaisia alueita, joita tilapäisesti käytetään torikauppaan tai osana toritapahtumia.
Torimyyjät tietävät sen, miten tuotteista saa herkullista ja varmasti maistuvaa ruokaa.
HerkuttelemaanMikkelin ensimmäiset markkinat järjestettiin jo 1700-luvun loppupuolella.
TutustuAineistopankkiin on kerätty ladattavien Mikkelin torin -logojen lisäksi materiaalia ja videokuvaa eri vuosikymmenien varrelta.
Aineistopankkiin